
Muuttosiivous Turku
Oletko tilanteessa, että olet muuttamassa ja mieleesi juolahtaa ajatus ”kuka siivoaa tämän kaiken sotkun”?
Tietenkin mieleesi tulee ensimmäisenä ”teen sen itse”, mutta tarvitsisit vaadittavat tarvikkeet, valmistelua ja kaikista tärkeimpänä sinun tulisi omistaa arvokasta aikaasi ja energiaasi siivoamiseen. Ajan voisi käyttää toisellakin tavalla.
Muutto on jo itsessään todella stressaavaa, jonka vuoksi myös muuttosiivous on erityisen stressaavaa ja aikaa vievää. Suoraan sanottuna se kuulostaa todella haastavalta, mutta tarvitseeko sen todellisuudessa olla vaikeaa? Mietitäänpäs hetki.
Ihan ensimmäisenä voisimme miettiä, että eikö olisi helpompi siirtää vastaavanlainen työ alan ammattilaisille, kuten siivousyritykselle?
Toki se olisi vaihtoehto, joka ongelman ratkaisemisen lisäksi mahdollistaisi paikan siivouksen parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Siivoaminen muuton jälkeen voi olla hyvin aikaa vievää ja jopa kallista. Siivoaminen on myös todella energiaa vievää, mikäli sen tekee kokonaan itse. Siksi kannattaa harkita sitä, että kuinka paljon voisi hyötyä, mikäli tekisi yhteistyötä siivousyrityksen kanssa. Älä epäröi päätöksen tekemistä, sillä siivousyrityksen palkkaaminen on paras mahdollinen vaihtoehto ja se mahdollistaa kaikista eduista hyötymisen.
Onko juuri sinulla oma talo tai asunto?
Tämä on tärkeä kysymys, sillä monet meistä haaveilee omasta kodista, jossa olisi oma uima-allas tai tenniskenttä. Harva miettii, että kuinka suuri projekti on muuttaa suureen omakotitaloon. Moni unohtaa, kuinka paljon suuressa omakotitalossa on siivottavaa. Vastaavassa tilanteessa tulisi harkita vahvasti siivousyrityksen palkkaamista, joka siivoisi kodin puolestasi. Mitä suurempi talo on kyseessä, niin sen haastavampi koko muuttoprosessi on.
Usein kysytyt kysymykset:
- Tasojen ja pintojen pölypyyhintä sekä kostea pyyhintä
- Kaappien sisäseinien ja hyllyjen pölypyyhintä sekä kostea pyyhintä
- Seinien pölypyyhintä sekä kostea pyyhintä tarpeen mukaan
- Keittiössä myös kodinkoneiden ja pienkoneiden pintojen pyyhkiminen + mikroaaltouunin puhdistaminen myös sisältä
- Uunin ulkopintojen puhdistus sekä pesu sisältä
- Jääkaapin sisäseinien puhdistus
- Lattian imurointi
- Lattian kostea pyyhintä (Huom! materiaalin soveltuvuus)
- Lavuaarin, ammeen sekä WC-pöntön pesu
- Märkätilojen seinien pyyhintä sekä lattian harjaaminen
- Peilien sekä muiden lasitettujen pintojen puhdistaminen pois lukien ikkunat
- Välineet ja tarvikkeet. Jos asiakkaalla on tarjota hyvä imuri ja ämpäri, ne voidaan pyytää siivouksen ajaksi.
- Lattiakaivon puhdistus
- Ilmastointiventilien puhdistus
- Otetaan huomioon myös yksilölliset tarpeet sekä asiakkaan toivomukset
- Pesuaineet kuuluvat hintaan (15€/kerta)
- Matkakorvaus on sisällytetty hintaan, valitsethan oikean alueen palvelujen valikosta ajanvarauksen yhteydessä.
- Talon on oltava tyhjä ennen muutto-/loppusiivouksen aloittamista, eli tavaroiden ja roskien pois vienti eivät kuulu siivoukseen
- Eriitäin vaikeiden tahrojen poisto
- Kaakelisaumojen puhdistus
- Saunan pesu*
*Muuttosiivouksen yhteydessä saunojen lattiat imuroidaan ja kosteapyyhitään. Lauteiden pesu on soviteltavissa erikseen.
Muuttosiivous on syvää siivousta ja voi usein vaatia erilaisten välineiden/koneiden sekä vahvempien pesuaineiden (joiden annetaan vaikuttaa) käyttöä. Siivoukseen kuuluvien palvelujen kirjo on myös huomattavasti tavallista siivousta laajempi. Tällöin työmäärän arviointia varten suositellaan maksutonta ennakoivaa arviointikäyntiä, joka on tilattavissa yhteydenottolomakkeen kautta, muutoin hinta määräytyy toteutuneiden työtuntien määrän mukaan.
* 1 työtunti on yhden siivoojan tekemä työ tunnissa. Jos työtä tekee 2 siivoojaa, niin 1 tavallinen tunti = 2 työtuntia. Esim. 4 työtunnin kotisiivous kestää vain 2 tuntia, jos sitä tekee 2 siivoojaa.
Työmäärää arvioiva arviointikäynti on suositeltavaa ennen muuttosiivouksen tilaamista. Arviointikäynti on ilmaista ja sitä pystyy tilamaan yhteydenottolomakkeen kautta.
Jos arviointikäyntiä ei tehdä, siivouksen hinta määräytyy toteutuneiden työtuntien mukaan.
Muuttosiivousta voi tilata ajanvarauksen tai yhteydenottolomakkeen kautta.